tiistai 9. joulukuuta 2014

#47

Moikka kaikille! Viivi täällä pitkästä aikaa. Tulin nyt postailemaan meidän muutosta. Elikkä puput pääsi vihdoin muuttamaan uuteen mökkiinsä. Ja kerron nyt vähän tarkemmin ensiksi asumuksesta.

Tosiaan pupuille hommattiin parakki joka ei ulkonäöltään juurikaan hurmaa, mutta toimiva ratkaisu kuitenkin on. Tää on oikeesti luksusta kaksi kania samassa paikassa, sähköt ja lämmitys<3  Parakki kooltaan on n. 3x6m ja siis ihan sopiva meille koska kanit pääsevät aina välillä aitaukseen ulkoilemaan ja välillä valjailemaan.

Tässä tulee lyhyt kuvaesittely kanien puolista:
Hilman puolesta en nyt hirveästi kerro. Kuva kertoo jo aika paljon eli se on vähän suurempi ja melko samanlainen kuin Barbin.

 
Barbilla on tasoja ja oma kori mikä sillä on ollut tosi kauan ja se tykkää istuskella siellä. Barbin puoli on pienempi kuin Hilman, mutta Barbi ei ole niin aktiivinen kuin Hilma ei sille sitten isompaa tehty. Hyvin se mahtuu tuolla liikkumaan


Sitten kerron miten kotiutuminen on sujunut Hilmalta:
 
 
Hilma on sopeutunut todella hienosti. Neiti on yhtä aktiivinen kuin ennen ellei aktiivisempikin. Pikkusesta on kiva käydä kurkkimassa mitä Barbi touhuilee. Ainoa "miinus" on että neidin hormonit vähän hyrräilee ja ihmisten ympäri on kiva pyöriä ja kurnutella se tekee siivouksesta vähän vaikeaa. Otti puput yhteen vähän kaltereiden läpi ja siksi piti vähän patentoida mökkiä ettei tätä tapahdu uudestaan.
 
 
 
Barbi on myös sopeutunut hyvin ja neidistä on tullut paljon seurallisempi. Mielellään tulee siliteltäväksi. Ja muutenkin on paljon rennompi kuin yksin ulkona oli.
 
Toivottavasti piditte:)
Uusia postausideoita pyörii päässä ja niistä lisää myöhemmin. Olisi kuitenkin kiva jos ehdottelisitte myös. Voimme Katsun kanssa tehdä yhteisenkin tai jotain spesiaalimpaa. Videoitakin olen miettinyt ja niihin kun joku kertoisi aiheen niin voisin toteuttaa ehkä;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!:)